top of page

Mitä palautetta sain tekstistäni?

Riikka

Updated: Jan 31, 2022

Olin pitkään haaveillut viikon mittaisesta kirjoituskurssista. Joskus lopputalvesta katselin kursseja ja mikä täydellinen yhteensattuma, Ahlmanin romaanipaja järjestettäisiin samalla viikolla kun olin jo varannut majoituksen perhelomaa varten. Muu perhe vieraili Tampereen nähtävyyksissä sillä aikaa kun minä olin kirjoittamiskurssilla.


Kurssi oli juuri sitä mitä olin kaivannut. Tietoa, kirjavinkkejä, vertaistukea ja kirjoitusharjoituksia, joilla sain omaa käsikirjoitustani eteenpäin.


Sain palautetta kymmenestä liuskastani. Opettaja Taija Tuominen oli hyvin kannustava meitä kaikkia kirjoittajia kohtaan.


Suurin puute omassa tekstissäni oli kuvailujen puuttuminen. Minun pitää muistaa pysähtyä välillä kuvailemaan ihmisiä ja tapahtumapaikkoja.


Mitä seuraavaksi?


Olen kurssin jälkeen työstänyt käsikirjoitustani. Jaoin sen kolmeen osaan, jotta editoiminen olisi helpompaa. Olen työstänyt kahta ensimmäistä osaa paljon, kolmas on vielä aika raakile. Jouduin ostamaan kotiin printterin, paperilta on paljon helpompi lukea ja merkata muutokset.


Syksystä en vielä tiedä. Voi olla että osallistun jollekin kurssille tai sitten en. Tiedän että ilman kurssia en saa niin paljon aikaan mutta silti saatan yrittää itsenäistä kirjoittamista. Ja jossain vaiheessa täytyy päättää mihin arvostelupalveluun tekstin lähetän.


Olisi kiva saada käsikirjoitus valmiiksi tämän vuoden aikana. Lähetänkö sen sitten kustantajille vai en, en vielä tiedä. Mutta mielessä on jo seuraava kirjaprojekti.


Kuvassa Ahlmanin kartanon rakennus, jossa kurssi pidettiin.

101 views0 comments

Recent Posts

See All

コメント


© 2023 by The Book Lover. Proudly created with Wix.com

bottom of page