Luovan kirjoittamisen kurssilla saimme tehtäväksi ensiksi keksiä ammatti, jossa emme koskaan haluaisi olla; työ, jota emme koskaan voisi kuvitella tekevämme; työtä, joka jostain syystä inhotti.
Sen jälkeen, kun jokainen oli sanonut ääneen inhokkiammattinsa, saimme varsinaisen kirjoitusharjoituksen.
Meidän piti kirjoittaa teksti tätä työtä rakastavan näkökulmasta. Ja aikaa oli (muistaakseni) viisi minuuttia. Mikä loistava harjoitus toisen näkökulmaan asettumisesta!
Näin lyhyt harjoitus, mutta miten opettavainen. Uskaltauduin ensimmäistä kertaa lukemaan tekstini kurssilla ääneen. En tiedä, olinko tekstiini tyytyväinen, mutta ylpeä oli rohkeudesta lukea se ääneen. Tässä tekstini:
Teurastaja
Kumihanskapaketit osuivat heti silmiini, kun avasin pukkarin oven. Jes, Pekka oli muistanut hankkia varastontäydennystä. Edellisenä päivänä olin joutunut pitämään rikkinäisiä hanskoja ja vaikka minua veren valuminen sormieni välissä ei haitannut, Pekka oli pelännyt pomojen huomaavan ja suuttuvan. Taas saadaan kuulla saarnaa Evirasta, vai mikä lie ruokavirasto se nykyisin onkaan, Pekka oli huokaissut ja luvannut hankkia firman kortilla uusia. Vaihdoin vaatteet ja kietaisin paksun muovisen essun eteeni. Eipä se juurikaan roiskeita estänyt, mutta toipahan jonkinlaista suojaa suurempia punaisia suihkuja vastaan. Jalkoihin sujautin kulahtaneet turvakengät. Istahdin pukkarin penkille ja nappasin paketin käteeni. Minusta oli ihanaa tuntea lateksin muovinen tuoksu nenässäni. Otin uudet xxl-kokoiset hanskat paketista. Vähän nekin kiristivät, mutta tukusta ei kuulemma saanut isompaa kokoa.
Lue myös seuraava teksti aiheesta: Kirjoitusharjoitus, osa 2 >>
