Minä olen lukenut niin kauan kuin muistan. Kun olin lapsi, asuimme samassa rakennuksessa kirjaston kanssa. Vietin kirjastossa lukemattomia tunteja, osallistuin satutunteihin ja lainasin kirjoja. Isäni on myös lukenut aina paljon. Kuten hänen äitinsäkin. Tai isäni luki paljon, ennen kuin muistisairaus vei häneltä tämän harrastuksen. En ollut ajatellut aikaisemmin, miten merkittävä rooli muistilla on lukemisessa. Mutta jos muistissa on ongelmia, tavallisten kirjojen lukeminen ei onnistu.
Minusta se on surullista. Lukeminen on paljon muutakin kuin vain harrastus.
Se on tapa oppia, viihtyä ja kokea. Lisäksi lukemisen avulla olemme yhteydessä muihin. Juttelemme kirjoista ystävien kanssa ja jaamme kirjavinkkejä. Kirjat vievät meidät toiseen ulottuvuuteen. Ne herättävät meidät tuntemaan. Me iloitsemme, jännitämme ja nauramme kirjojen parissa.
Mitä jää jäljelle, kun tämä kaikki otetaan pois?
Muistisairaus on toki paljon muutakin. Moni muukin asia jää elämästä pois sen takia. Mutta minulle ajatus lukemisesta luopumisesta on erityisen kipeä.
Onneksi on olemassa selkokirjoja. Isäni oli lukematta puoli vuotta. Kunnes lainasimme yhdessä selkokirjoja kirjastosta.
Selkokirjoja hän pystyy lukemaan. Ja niitä hän on lukenut ahkerasti. Kiitos selkokirjat ja selkokirjojen tekijät, että olette olemassa. Koska lukemisen iloa ei voita mikään!
