En ole juurikaan kirjoittanut tänä vuonna ja kohta olemme jo kesäkuussa! Siis tarkennan, en ole juurikaan "harrastanut luovaa kirjoittamista", toki töissä kirjoitan joka päivä. Luova kirjoittaminen on edelleen tärkeää minulle, mutta jostain syystä en ole onnistunut raivaamaan sille aikaa ja rauhaa.
Osallistuin luovan kirjoittamisen verkkokurssille, missä lähinnä kirjoitin siitä, että miten on mahdollista, että vaikka rakastan kirjoittamista, en onnistu varaamaan sille aikaa, miksi kaikki muut asiat ja kaikkien muiden tarpeet menevät kirjoittamisen edelle. Minulla on hieno idea tekstille ja tiedän, mistä kirjoittaisin. Kurssilla pääsin vähän alkuun ja yksi osallistuja kehui tekstejäni. Sain siitä uutta virtaa ja kannustusta. Päätin, että kirjoitan puoli liuskaa päivässä. Luulisi, että puoli liuskaa päivässä syntyisi ihan tuosta vaan. Mutta ei. Töiden jälkeen en heti jaksa avata konetta uudestaan ja sitten se loppuilta menee johonkin.
Kun kirjoittaminen tuottaa stressiä
Tuntuu, että huijaan itseäni ja luon itse itselleni paineita ja stressiä. Kaiken muun ohella vielä pitäisi jaksaa kirjoittaa omaksi ilokseni! Niin kauan kun tunnen kirjoittamisesta stressiä, en pysty kirjoittamaan. Tarvitsen rauhaa. Koronakriisi on luonut uudenlaista epävarmuutta, kun tulevasta ei todellakaan voi tietää eikä tulevaan voi itse vaikuttaa - muuta kuin pesemällä käsiä ja välttämällä ihmisjoukkoja.
Kirjoittamisen rauha tarkoittaa, että ensiksi sisällä pitää olla jonkinlainen rauha. Pää ei saa olla täynnä huolia ja murheita, pelkoa ja ahdistusta. Näin ainakin minulla. Kirjoittaminen ei ole minulle tapa purkaa stressiä tai ahdistusta. Päinvastoin, voin kirjoittaa jos voin henkisesti hyvin.
Luova kirjoittaminen ei ole jäänyt eikä se tule jäämään, annan itselleni armoa ja enkä stressaa jos en saa tekstiä aikaiseksi.

Comments