Nyt kun olen virallisesti harrastanut luovaa kirjoittamista yli neljä kuukautta, olen varmasti kelvollinen antamaan vinkkejä muille luovasta kirjoittamisesta kiinnostuneille :) Eli tässä omat neuvoni:
1. Osallistu luovan kirjoittamisen kurssille. Kursseja on erilaisia ja eripituisia. Minulle on sopinut parhaiten lyhyet viikonloppukurssit. Keväällä osallistun ensimmäistä kertaa verkkokurssille. Kursseja järjestävät muun muassa työväenopistot, Helsingin aikuisopisto ja Ahlmanin opisto.
2. Lue luovan kirjoittamisen oppaita. Niitä on esimerkiksi Taija Tuomisen Minusta tulee kirjailija, Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi? ja Stephen Kingin Kirjoittamisesta.
3. Lue paljon, mutta lue myös analysoiden ja pohtien. Minulle hyvä tapa on pitää lukupäiväkirjaa, johon kirjoitan sellaisia virkkeitä, joissa on minusta jotain erityisen hyvää. Ostin netistä lukupäiväkirjan, johon saan listattua myös lukuhaasteen kirjat.
4. Itsestään selvä ohje: kirjoita paljon. Tai kirjoita edes jonkin verran. Minulle toimivaa on ollut osallistua kirjoituskilpailuun. Näin kirjoittamisella on jokin tavoite. Kirjoituskilpailuja löytyy kootusti muun muassa tältä verkkosivulta >>
5. Nauti kirjoittamisesta äläkä stressaa, vaikka et ennättäisi kirjoittaa niin paljon kuin haluaisit. Muista, että kaikki ajatustyö ennen kirjoittamista vie tekstiä eteenpäin.
Hyvää kirjoittamisen vuotta 2020!

コメント